Matkustamista

Chacon reissu on nyt tehty ja tänään suuntana siis hieman eri tavalla eksoottinen Hawaii. Ystäväni Fabian on siis Chacon provinsian Resistencia-kaupungista kotoisin ja näyttelijä kun on, perjantai-iltana oli tarkoitus olla pitkään harjoitellun näytelmän ensi-ilta. Minä tietysti hyvänä ystävänä ja näytelmästä kiinnostuneena siirsin Hawaille menoa tämän takia viikolla eteenpäin (olisin siis voinut lähteä matkakumppanini kanssa jo viime viikolla). Matkan kesto: 12 tuntia bussissa yhteensuuntaan.

Olin varannut bussimatkan Resistenciaan torstai-illalle, jotta saapuisin kaupunkiin aamulla ja paluu Buenos Airesiin oli tarkoitus tapahtua sunnuntai-aamuna edelleen bussilla. Laskeskelin, että sunnnuntai päivän voin sitten lepäillä täällä kotosalla ennen maanantain 34 tunnin matkustusta toiselle puolelle maapalloa. No, kaikki ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin juuri ennen lähtöä onnistuin jotenkin poistamaan KAIKEN musiikin ipodilta. Tätä virhettä korjaillessa aika vierähti ja lähdin bussiasemalle lopulta nälkäisenä, janoisena, juosten ja ilman ipodia. Hetken mielihäiriössä otin taksin. Se oli virhe, koska miljoonakaupungissa kuuden ruuhkassa liikkuminen kannattaa tehdä julkisilla, olisihan se pitänyt tajuta. No, pitkälle emme päässeet, mutta kyseessä ei ollut enää tavallinen ruuhka vaan kaikki tiet olivat tukossa ja etenimme kävelyvauhtia. Verensokerin laskiessa aloin vaipua epätoivoon ja vielä kun kuski ilmoitti, ettemme mitenkään ehdi ajoissa tein nopean päätöksen ja pyysin häntä jättämään minut metroasemalle, josta voisin ottaa 2 metroa bussiasemalle. Kuuntelimme radiosta, että Retiron juna-aseman 'villa 31' -slummissa oli mellakat käynnissä, nuoriso heitteli molotovin-cocktail pommeja poliiseja päin ja tiet aseman lähettyvillä olivat siis suljettuja.

Jäin siis metroasemalle, juoksin kassieni kanssa, mutta myöhästyin molemmista metroista ja koska bussini lähtöaika oli ylittynyt jo melkein tunti sitten, en enää viitsinyt kiirehtiä kun lopulta saavuin Retiroon. Kävelin rauhallisesti lauleskellen ruokaa ostamaan - kyky jonka olen oppinut täällä on että turha stressata asioista joihin et voi itse vaikuttaa, kuten aikatauluista, jotka eivät koskaan pidä. Tärkeintä pitää verensokeri tasapainossa. Voileipäni kanssa menin sitten bussini lähtölaiturille, jossa vallitsi täysi kaaos. Sadat ihmiset odottamassa kasseinensa, vain muutama bussi lähtövalmiina ja kuulutuksia myöhästymisistä. Bussit eivät siis päässeet Retiroon slummimellakan takia. Ajattelin varmuuden vuoksi käydä tarkistamassa bussiyhtiöni tiskiltä, jospa oma bussinikin olisi 1,5 tuntia myöhässä (tuntui hieman epätodenäköiseltä) ja kuinka ollakaan, näin oli asia. En siis ollutkaan myöhästynyt. Laskeuduin takaisin laiturille ja siinähän se oli lähtövalmiina bussini Resistenciaan! Kävelin suoraan sisään ja kiittelin onneani.

Noin 3 tuntia myöhässä saavuimme perille ja vastassa asemalla oli Fabian, jonka ilmeestä huomasin, että kaikki ei ollut ok.. Hän kertoi, että edellinä iltana yksi näyttelijättäristä oli tipahtanut terassilta ja murtanut jalkansa ja että ensi-ilta oli siis peruttu. Hän oli kovin pahoillaan, että olin matkustanut koko pitkän matkan näytelmän takia, mutta vakuutin, että ensisijaisesti tulin tutustumaan hänen synnyinkaupunkiinsa, mikä oli aivan totta. Chacon provinsia on yksi Argentiinan köyhimmistä ja sen sain huomata aamulla bussimatkalla. Ajoimme läpi hökkelikylien, joidenlaisia en ole nähnyt täällä capital federalin alueella. Chacon pääkaupunki Resistencia oli kuitenkin kaunis ja onni onnettomuudessa Fabianilla oli nyt näytelmän peruunnuttua enemmän aikaa nayttää minulle kaupunkia. Ainokaisen yöni majoituin mukavassa ja siistissä 3 tähden hotellissa, joka maksoi 14,5 e/yö.

Vahingosta viisastuneena päätin ottaa varman päälle lennon paluumatkalle. 11 tunnin aikasäästö oli todella arvokkaampi, kuin 150 peson (27 e) lisähinta bussimatkaan verrattuna. Saavuin siis Buenos Airesiin lauantai-iltapäivällä. Sunnuntaina ratsastelin 2 heppaa ja annoin ohjeet opettajalleni Matiakselle Truen ratsastamista varten minun poissaoloajalleni. Maksan siis hänelle valmennuksesta ja poisssaollessani hän treenaa hevosta tulevaa kilpailua varten, joka on 26.9.

Ai niin, edellinen kilpailu meni mainiosti! Pari päivää ennen kisoja True parantui ja pääsimme siis kilpailemaan vastoinkäymisistä huolimatta. Täällä kouluratsastuksessa kuka tahansa ei voi osallistua mihin tahansa luokkaan, vaan minun piti suorittaa "tasotesti" päästäkseni kilpailemaan omaan luokkaani. Se tarkoitti sitä, että olin luokassani kilpailun ulkopuolella ja minun piti saada yli 60% pisteistä, jonka saadessani olisin hyväksytty kategoriaan ja seuraavalla kerralla voisin kilpailla normaalisti. Kategoria, johon pyrin oli novicios mayores, joka Suomessa vastaisi helppo A - tasoa. Kilpailu oli järjestetty Hipico Argentinossa (jossa kävin keväällä kokeilemassa hevosia) ja puitteet hienot! Kilpailu osaltamme meni fantastisesti! Saimme parhaat pisteet luokassa (63%) ja läpäisimme testin ja olisimme tietysti voittaneet ilman sitä hölmöä testiä. Seuraavalla kerralla Club Alemanissa järjestetyssä kilpailussa tarkoituksena on pyrkiä seuraavaan kategoriaan minimas bajas, joka Suomen asteikolla olisi tasoltaan on noin vaativa b. Se ei olekaan enää niin helppoa kuin edellisellä kerralla, koska rata on melko vaativa (mm. avo- ja sulkutaivutukset ja laukanvaihto). Jos hevonen ja ratsastaja ovat kunnossa, se on kuitenkin mahdollista ja mitään menettämistähän meillä ei ole. Tästä linkistä pääsee katsomaan kuvia kilpailusta

http://www.castanoproducciones.com.ar/Fotos/2009/CHA%20AGO%2008%202009%20PR%2002%20NOVICIOS/pages/CP1_0029%20Junkkonen.htm

Saapuminen Chacoon.

Näytelmän ohjaaja Eve, hänen kumppaninsa ja Fabián naisten kauniin talon patiolla.

Resistencia, Parque 2 de febrero.

Tunnin kuluttua kuski hakee minut täältä kotoa ja suuntana on lentokenttä. Miamiin saavun aamuyöstä ja minulle on varattu hotellihuone, jossa ehdin levätä muutaman tunnin ennen seuraavaa lentoa Los Angelesiin, josta vielä yksi lento Hawaílle Maui-saarelle. Tiedossa siis hieman erintyylistä matkustamista, kuin täällä Argentiinassa olen tottunut (mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki sujuisi välttämättä yhtään sen helpommin). Aikaero Hawaille on 13 tuntia (GTM -10 ja GTM +3), joka taitaa olla suurin mahdollinen. 2.9 menemme New Yorkiin ja paluu Buenos Airesiin on 15.9. Eipä tässä sitten muuta, kuin aloha!

Hmmm.. jätskii

Eilen palautimme viimein proyecto urbanon ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, itseasiassa mielestäni meidän työ oli paras, eri asia tietenkin, mitä proffat tykkäävät : ). Kuvassa syön projektin valmiiksisaamista juhlistava jätskiannosta. Ensi maanantaina saamme arvosanat ja sittenpä se nähdään. Palautusta edeltävät päivät asuin käytännössä katsoen Sofien kotona San Isidrossa. Kuten TKK:nkin arkkariosastolla, myös täällä palautusta ennen tehdään töitä yötä päivää, vaikka meilläkin aikaa oli parisen viikkoa enemmän sikainfluenssan takia (jotain hyvää siitäkin!). Sofin kotona päivällinen oli aina katettu klo 21.00 ja muutenkin puitteet erinomaiset, joten kokemus oli valvomisesta huolimatta hieman erilainen, kuin Otaniemessä vietetyt unettomat yöt. Tosi harmi, että tulevalla lukukaudella tiemme eroavat näiden tyttöjen kanssa (koulutöiden parissa), koska heillä jäljellä on enää viimeinen arkkitehtuuriprojekti ennen valmistumista. Itse otan luultavimmin jonkin projektin maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmasta, mikä tulee varmasti olemaan mielenkiintoista..

Camila, Analia ja Sofie

Analia pienoismallin kimpussa

Kiitos Kimmo, vanha mac toimii kuin unelma

Palautuspäivä, valmiit planssit (2 x 1m x 2m) pöydällä

Muuten elämä on jatkunut samoissa merkeissä eli ratsastellen ja nytkun minulla on ollut enemmän aikaa, olen käyttänyt sen hyvin hevosten kanssa. Nyt kun ratsastan tallin johtajan nuoria hevosia, on joka päivä yhtä jännittävä. Kaksi tärkeintä nuorta projektiani ovat Bailen ja Donatello, jotka molemmat 3,5 vuotta, mutta uskomattoman kypsiä ollakseen ihan varsoja vielä. Täällä hevosia aletaan ratsastamaan paljon aikaisemmin, kuin Suomessa. Olen aivan rakastunut näihin kahteen, jotka joka toinen päivä käyttäytyvät hyvin ja joka toinen haluavat heittää minut selästään, jossa ovat onnistuneetkin muutaman kerran viime viikkojen aikana. Näiden kahden ja muutaman muun lisäksi ratsastelen edelleen Trueta, jonka kanssa meillä olisi ensimmäinen kouluratsastuskilpailu ensi lauantaina. Finn jo lähettikin minulle kilpailutakin (joka ei kyllä vielä ole saapunut...) ja kaikki olisi muuten valmista, mutta kuinka ollakaan, viime sunnuntaina True oli satuttanut jalkansa estekilpailussa (toinen vuokraaja hyppää sillä). Nyt sitten odottelen eläinlääkärin tuomiota, pääsemmekö kilpailemaan vai ei. Harmi juttu, mutta näitä sattuu hevosten kanssa.. Liityin jäseneksi Club Aleman de equitacioniin, koska pikkutallimme kenttä on käynyt liian ahtaaksi tallin ainoalle kouluratsastajalle. Siellä pääsemme harjoittelemaan kouluradalla ja ennenkaikkea käyttämään maneesia sateen sattuessa.

Kaisa ja True, harjoitukset kouluradalla, ehkä joku päivä vielä kilpailemaan..

Kylmät ilmat ovat nyt vähän hellittäneet viime viikosta ja kevättä kohden mennään. Itselläni on muutaman viikon päästä tiedossa varmaa hellettä, tosin ei täällä Buenos Airesissa ; ) Vähäksi aikaa jätän hevoset muiden hoitoon ja suuntaan Hawaille ja New Yorkiin erään ystäväni kutsumana. Lentolipussa lukee 24.8 BA-Miami-Los Angeles-Hawai ja sieltä 2.9 New Yorkiin US-openin tennisturnausta ja fashion weekia katsomaan! 15.9 paluu BA:han. Niin sitä mennään kohti seikkailuja : )