tiistai 27. tammikuuta 2009

Kuvia

Näkymä teltalta, Lago Verde

Mantereen halki vuoristoon

Saavuimme eilen Barilocheen, joka on noin 130 000 asukkaan vuoristokaupunki Argentiinan ja Chilen rajan tuntumassa. Vaikka bussilla ja junalla matkustamisessa on paljon hyviä puolia, kuten että saa nukkua kun huvittaa ja keskittyä maisemien ihailemiseen ekologisuudesta puhumattakaan, pakko todeta, että tällä kertaa oma auto on ollut aivan ehdoton kulkuväline. Ajomatkat ovat olleet sen verran pitkiä ja aikataulu suhteellisen tiukka, että olisi ollut toivotonta olla bussiaikataulujen armoilla, mutta mikä parasta, autolla pääsee poikkeamaan reitiltä ja voi pysähtyä aina kun huvittaa. Kuluneella viikolla olemme saaneet nähdä uskomattomia maisemia ja hienoja paikkoja.

Viimeisinä päivinä ennen mantereen ylitystä pysähdyimme yhdeksi yöksi Las Grutasin rantakaupunkiin ja telttailimme Argentiinan rannikon Peninsula Valdésin kansallispuistossa, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Alueella elelevät mm. pingviinit, merileinojat, mursut (?) ja ryhä- ja tappajavalaat, joista ensimmäisiä pääsimme näkemään läheltä. Ajomatka maan poikki oli vaikuttava kokemus, kun avaruus, pampa, kuiva ja tasainen aro alkoivat pikkuhiljaa muuttua Andien vuoristoksi.



Jatkoimme telttailua Los Arrayanesin kansallispuistossa vuoristojärvien rannoilla. Kiipesimme vuorelle 7 km liukasta ja jyrkkää nousua ja laskeutumista ja maisemat olivat sen arvoiset. Pari päivää satoi vettä ja oli todella kylmä. Lämpötila laski lähelle nollaa ja yöunet jäi vähäisiksi, kun vaan tärisin ohuessa makuupussissa, vaikka päällä oli kaikki vaatteet, mitä on mukana. Muuten leirintäalueilla (täällä vuoristossa) on hyvät oltavat, oma parrilla, lämmintä vettä ja sähköä saatavilla ja paljon tilaa ja yksityisyyttä. Oli kuitenkin aika mukava nukkua viime yö lämpimässä ja puhtaassa hotellihuoneessa. Huomenna jatkamme taas matkaa pohjoiseen ja luvassa on lisää telttailua hienoissa maisemissa. Toivottavasti aurinkoinen säätila jatkuu.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Rannikolla

Tällä hetkellä olemme Monte Hermoso nimisessä pikkukaupungissa noin 1000km Buenos Airesista etelään. Keskiviikko iltana pääsimme lähtemään BA:sta pikkuautomme täynnä varusteita (teltta, retkikeittimet, makuualustat ym.) ja Mar del Platalle saavuimme vasta yöllä myöhään. Yövyimme samassa hotellissa, kuin viime vuonna ja heti aamulla jatkoimme automme täyttämistä mm. surffilaudalla ja aurinkovarjolla ja nyt se alkaakin olla kattoaan myöten täynnä roinaa. Mar del Platalta jatkoimme Miramariin, Mar del Suriin, Necocheaan ja nyt siis tänne Monte Hermosoon, josta jatkamme matkaa heti aamiaisen jälkeen viimeiseen rantakylään Puerto Piramidesiin, jossa ajattelimme olla pari päivää. 


Tähän mennessä olemme siis edenneet joka päivä uuteen kaupunkiin. Ajomatkat ovat olleet varsin lyhyitä, mutta paikat niin nostalgisia, että olemme halunneet jäädä yöksi. Nyt tutut maastot on nähty ja tarkoitus ajaa 700km etelään, jonka jälkeen vaihdamme Argentiinaan länsireunalle Barilocheen ja muihin vuoristokaupunkeihin ja lopulta Mendozaan. Päätimme jättää Chilen pois matkareitiltä osaksi siksi, että vuokra-auton vieminen Chilen puolelle ei olisi ollut ihan yksinkertaista ja toisaalta Argentiinan vuoristo kiinnostaa myös nähdä. Siellä on kuulemma myös hyviä leirintäalueita, jotka on pakko päästä testaamaan, nyt kun varusteetkin on kunnossa.

On ollut mahtavaa pysähtyä tutuissa kaupungeissa ja tavata ystäviä viime vuodelta. Vastaantotto on ollut todella lämmin :) Mar del Surissa meidät kutsuttiin vieraaksi samaan romahtamassa olevaan hotellivanhukseen, jossa olimme viime vuonna viikon verran. Illalla valmistimme asadon hotellin omistajan Eduardon ja hänen perheensä kanssa. Myös Mar de Platan hostellin omistaja muisti meidät ja saimme hyviä ohjeita matkaa varten. Tästä on hyvä jatkaa. Terveisiä!



keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Kohti etelää

Viikko Buenos Airesissa on vierähtänyt leppoisasti. Olemme tavanneet vanhoja ja uusia ystäviä, istuneet terasseilla, syöneet pihvejä ja yhdet pannukakut dulce de lechellä, mikä osoittautui virheeksi. Pari tuntia näiden kyseisten pannukakkujen jälkeen minä oksentelin vessassa ja meillä molemmilla oli muutaman päivän ajan kuumetta. Sanasto senkun kehittyy! (olen oppinut mm. vomitar, devolver, me duele la panza, la tos). Mun elimistö käy siis taas omaa pientä sotaansa argentiina-bakteereja vastaan. Mahataudin lomassa sain vielä yskän, joka on nyt muuttunut perinteiseksi räkätaudiksi. No, tämän jälkeen se on valmis vastaanottamaan kaikki maailman basillit! 

Täällä talolla (jonka nimi on ´La Palpa`) on viikoittain tapana syödä yhdessä teemaillallinen jonkun asukkaan kotimaan mukaan. Eilen Isabel ja Daniel valmistivat meille saksalaisen illallisen. Ruoka oli hyvää ja ilta muutenkin mukava. Olemme luvanneet kokkailla suomalaisittain, kunhan  palaamme reissusta. Ensimmäinen kuva eilisiltä illallisita, toinen esimmäiseltä päivältä El Tigrestä (noin 100km BA:sta pohjoiseen) ja kolmas Colegialesista.



Olemme hieman suunnitelleet tulevaa automatkaa. Lähdemme tänään ja ajamme ensin Mar del Platalle, jossa Finskin surffilauta on ollut talvisäilytyksessä Anibalin isän asunnolla. Pari päivää olemme Mar del Platalla tai jossain lähirannalla (Miramar, Mar del sur, Necochea) ja jatkamme sitten etelään. Käytännössä tuulen suunta, aallot ja hiekkarannat määräävät, mihin asetumme :) 

perjantai 9. tammikuuta 2009

¡Hola!

Matka meni hyvin ja perillä ollaan! Lämpötila on >+30, kaupunki on rauhallinen ja suurin osa ihmisistä on jo lähtenyt rannikolle, minne mekin kohta suuntaa
mme. Kaikki tuntuvat olevan hyvällä tuulella lomien takia. Ja hyvällä tuulella olen myös minä! Istuskelen uuden kotini kattoterassilla ja kuuntelen lintujen laulua. Tää talo, josta vuokrasin huoneen itselleni on aivan ihana ja 
sijaitsee rauhallisessa Colegialesin kaupunginosassa. Laitan kuvia, niin ymmärrätte. Argentiinalainen tyttö Lety hoitaa huoneiden vuokraamista ja talon omistaa hänen poikaystävänsä äiti. Meitä asuu täällä 7, pari saksalaista, ranskalaista ja espanjalainen. Talossa puhutaan pelkästään espanjaa, mikä on todella hyvä. Kielen kanssa on hieman hankalaa nyt aluksi, mutta yritän kovasti puhua ja oppia.

Ensi viikolla jätämme siis Buenos Airesin hetkeksi. Tarkoitus on vuokrata auto 3-4 viikoksi ja ajaa noin 5000km Argentiinan rantaa seuraten niin etelään, kuin pääsee. Paluumatka olisi tarkoitus tehdä Chilen rannikkoa pitkin ja poiketa vielä Argentiinan viinialueella Mendozassa, missä Finin amerikansukulaisella Bennethillä on viinitila. 

Tämä leppoisa elämänrytmi, lämpö ja kiireettömyys tekee todella hyvää!

Besitos!