Kevat muuttuu kesaksi

Nyt taytyy kylla otta itsea niskasta kiinni ja kirjoitella vahan kuulumisia pitkasta aikaa.

Eli hyvaa kuuluu: elelen taalla lammossa tyytyvaisena, kiireettomana ja nautiskellen. Yliopistolla olen talla hetkella viimeistelemassa maisemasuunnittelun kurssiani, joka on tahan saakka mennyt hienosti ja olen saanut hyvaa palautetta kaikista toistani. Kurssin professori jopa tarjosi minulle mahdollisuutta tyoskennella arkkitehtitoimistossaan ja viela ennen lahtoani menen tutustumaan toimiston projekteihin.

Hevosten kanssa menee viela paremmin, jos niin saa sanoa : ) Olen kilpailut ahkerasti ja menestynyt. Uusi kilpakumppanini on 4-vuotias Donatello, jonka olen kaytannossa katsoen kouluttanut itse tana aikana, kun olen tallilla tyoskennellyt nuorien hevosten parissa. Pari viikkoa sitten kavi sitten se, mita olin odottanut ja voitimme Donatellon kanssa Novicios mayores -luokan Club Hipico Argentinossa 64% keskiarvolla. Samassa luokassa sijoituin viela toiseksi True Brotherilla. Puolentoista viikon kuluttua osallistun Donatellon kanssa Argentiinan mestaruus kilpailuihin. Olen tietysti ulkona mestari-tittelin jaosta nain ulkomaalaisena, mutta mainetta ja kunniaa lahdetaan hakemaan : ) Tuntuu tosi hienolta menestya Donatellon kanssa, kun juuri han on muuttunut ja kehittynyt taman puolen vuoden aikana niin mielettomasti ja tiedan, etta se on kaiken tekemani tyon tulosta. Han on juuri se pikkupaholainen, joka heitti minut 3 kertaa selastaan ensimmaisten kuukausien aikana ja nyt kilpailee isojen hevosten kanssa samoissa luokissa (vaikka iso on jo itsekin, sakakorkeus 174 cm). Voin kuvitella, etta aidin ylpeys on jollain tavalla samanlainen tunne, mita tunnen tallahetkella hih.

Viimeinen kuukausi on sitten kaynnistynyt. Tama vuosi on ollut ihmeellinen ja kaikilla tavoilla tayttanyt odotukseni ja enemman. Vaikka on hammentava ajatus olla hetken kuluttua siella kylmassa (ja toivottavasti lumisessa) Suomessa, olen tulossa kotiin hyvalla mielella. Argentiina tulee aina olemaan toinen kotini, tanne tulen aina palaamaan ja parhaimmat ystavat taalla pysyvat, vaikka valimatka kasvaa. Nyt aion nauttia auringosta, helteesta, hikoilusta hevosen selassa ja jokaisesta jaljella olevasta paivasta taalla taysilla.

Matkustamista

Chacon reissu on nyt tehty ja tänään suuntana siis hieman eri tavalla eksoottinen Hawaii. Ystäväni Fabian on siis Chacon provinsian Resistencia-kaupungista kotoisin ja näyttelijä kun on, perjantai-iltana oli tarkoitus olla pitkään harjoitellun näytelmän ensi-ilta. Minä tietysti hyvänä ystävänä ja näytelmästä kiinnostuneena siirsin Hawaille menoa tämän takia viikolla eteenpäin (olisin siis voinut lähteä matkakumppanini kanssa jo viime viikolla). Matkan kesto: 12 tuntia bussissa yhteensuuntaan.

Olin varannut bussimatkan Resistenciaan torstai-illalle, jotta saapuisin kaupunkiin aamulla ja paluu Buenos Airesiin oli tarkoitus tapahtua sunnuntai-aamuna edelleen bussilla. Laskeskelin, että sunnnuntai päivän voin sitten lepäillä täällä kotosalla ennen maanantain 34 tunnin matkustusta toiselle puolelle maapalloa. No, kaikki ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin juuri ennen lähtöä onnistuin jotenkin poistamaan KAIKEN musiikin ipodilta. Tätä virhettä korjaillessa aika vierähti ja lähdin bussiasemalle lopulta nälkäisenä, janoisena, juosten ja ilman ipodia. Hetken mielihäiriössä otin taksin. Se oli virhe, koska miljoonakaupungissa kuuden ruuhkassa liikkuminen kannattaa tehdä julkisilla, olisihan se pitänyt tajuta. No, pitkälle emme päässeet, mutta kyseessä ei ollut enää tavallinen ruuhka vaan kaikki tiet olivat tukossa ja etenimme kävelyvauhtia. Verensokerin laskiessa aloin vaipua epätoivoon ja vielä kun kuski ilmoitti, ettemme mitenkään ehdi ajoissa tein nopean päätöksen ja pyysin häntä jättämään minut metroasemalle, josta voisin ottaa 2 metroa bussiasemalle. Kuuntelimme radiosta, että Retiron juna-aseman 'villa 31' -slummissa oli mellakat käynnissä, nuoriso heitteli molotovin-cocktail pommeja poliiseja päin ja tiet aseman lähettyvillä olivat siis suljettuja.

Jäin siis metroasemalle, juoksin kassieni kanssa, mutta myöhästyin molemmista metroista ja koska bussini lähtöaika oli ylittynyt jo melkein tunti sitten, en enää viitsinyt kiirehtiä kun lopulta saavuin Retiroon. Kävelin rauhallisesti lauleskellen ruokaa ostamaan - kyky jonka olen oppinut täällä on että turha stressata asioista joihin et voi itse vaikuttaa, kuten aikatauluista, jotka eivät koskaan pidä. Tärkeintä pitää verensokeri tasapainossa. Voileipäni kanssa menin sitten bussini lähtölaiturille, jossa vallitsi täysi kaaos. Sadat ihmiset odottamassa kasseinensa, vain muutama bussi lähtövalmiina ja kuulutuksia myöhästymisistä. Bussit eivät siis päässeet Retiroon slummimellakan takia. Ajattelin varmuuden vuoksi käydä tarkistamassa bussiyhtiöni tiskiltä, jospa oma bussinikin olisi 1,5 tuntia myöhässä (tuntui hieman epätodenäköiseltä) ja kuinka ollakaan, näin oli asia. En siis ollutkaan myöhästynyt. Laskeuduin takaisin laiturille ja siinähän se oli lähtövalmiina bussini Resistenciaan! Kävelin suoraan sisään ja kiittelin onneani.

Noin 3 tuntia myöhässä saavuimme perille ja vastassa asemalla oli Fabian, jonka ilmeestä huomasin, että kaikki ei ollut ok.. Hän kertoi, että edellinä iltana yksi näyttelijättäristä oli tipahtanut terassilta ja murtanut jalkansa ja että ensi-ilta oli siis peruttu. Hän oli kovin pahoillaan, että olin matkustanut koko pitkän matkan näytelmän takia, mutta vakuutin, että ensisijaisesti tulin tutustumaan hänen synnyinkaupunkiinsa, mikä oli aivan totta. Chacon provinsia on yksi Argentiinan köyhimmistä ja sen sain huomata aamulla bussimatkalla. Ajoimme läpi hökkelikylien, joidenlaisia en ole nähnyt täällä capital federalin alueella. Chacon pääkaupunki Resistencia oli kuitenkin kaunis ja onni onnettomuudessa Fabianilla oli nyt näytelmän peruunnuttua enemmän aikaa nayttää minulle kaupunkia. Ainokaisen yöni majoituin mukavassa ja siistissä 3 tähden hotellissa, joka maksoi 14,5 e/yö.

Vahingosta viisastuneena päätin ottaa varman päälle lennon paluumatkalle. 11 tunnin aikasäästö oli todella arvokkaampi, kuin 150 peson (27 e) lisähinta bussimatkaan verrattuna. Saavuin siis Buenos Airesiin lauantai-iltapäivällä. Sunnuntaina ratsastelin 2 heppaa ja annoin ohjeet opettajalleni Matiakselle Truen ratsastamista varten minun poissaoloajalleni. Maksan siis hänelle valmennuksesta ja poisssaollessani hän treenaa hevosta tulevaa kilpailua varten, joka on 26.9.

Ai niin, edellinen kilpailu meni mainiosti! Pari päivää ennen kisoja True parantui ja pääsimme siis kilpailemaan vastoinkäymisistä huolimatta. Täällä kouluratsastuksessa kuka tahansa ei voi osallistua mihin tahansa luokkaan, vaan minun piti suorittaa "tasotesti" päästäkseni kilpailemaan omaan luokkaani. Se tarkoitti sitä, että olin luokassani kilpailun ulkopuolella ja minun piti saada yli 60% pisteistä, jonka saadessani olisin hyväksytty kategoriaan ja seuraavalla kerralla voisin kilpailla normaalisti. Kategoria, johon pyrin oli novicios mayores, joka Suomessa vastaisi helppo A - tasoa. Kilpailu oli järjestetty Hipico Argentinossa (jossa kävin keväällä kokeilemassa hevosia) ja puitteet hienot! Kilpailu osaltamme meni fantastisesti! Saimme parhaat pisteet luokassa (63%) ja läpäisimme testin ja olisimme tietysti voittaneet ilman sitä hölmöä testiä. Seuraavalla kerralla Club Alemanissa järjestetyssä kilpailussa tarkoituksena on pyrkiä seuraavaan kategoriaan minimas bajas, joka Suomen asteikolla olisi tasoltaan on noin vaativa b. Se ei olekaan enää niin helppoa kuin edellisellä kerralla, koska rata on melko vaativa (mm. avo- ja sulkutaivutukset ja laukanvaihto). Jos hevonen ja ratsastaja ovat kunnossa, se on kuitenkin mahdollista ja mitään menettämistähän meillä ei ole. Tästä linkistä pääsee katsomaan kuvia kilpailusta

http://www.castanoproducciones.com.ar/Fotos/2009/CHA%20AGO%2008%202009%20PR%2002%20NOVICIOS/pages/CP1_0029%20Junkkonen.htm

Saapuminen Chacoon.

Näytelmän ohjaaja Eve, hänen kumppaninsa ja Fabián naisten kauniin talon patiolla.

Resistencia, Parque 2 de febrero.

Tunnin kuluttua kuski hakee minut täältä kotoa ja suuntana on lentokenttä. Miamiin saavun aamuyöstä ja minulle on varattu hotellihuone, jossa ehdin levätä muutaman tunnin ennen seuraavaa lentoa Los Angelesiin, josta vielä yksi lento Hawaílle Maui-saarelle. Tiedossa siis hieman erintyylistä matkustamista, kuin täällä Argentiinassa olen tottunut (mikä ei tietenkään tarkoita, että kaikki sujuisi välttämättä yhtään sen helpommin). Aikaero Hawaille on 13 tuntia (GTM -10 ja GTM +3), joka taitaa olla suurin mahdollinen. 2.9 menemme New Yorkiin ja paluu Buenos Airesiin on 15.9. Eipä tässä sitten muuta, kuin aloha!

Hmmm.. jätskii

Eilen palautimme viimein proyecto urbanon ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, itseasiassa mielestäni meidän työ oli paras, eri asia tietenkin, mitä proffat tykkäävät : ). Kuvassa syön projektin valmiiksisaamista juhlistava jätskiannosta. Ensi maanantaina saamme arvosanat ja sittenpä se nähdään. Palautusta edeltävät päivät asuin käytännössä katsoen Sofien kotona San Isidrossa. Kuten TKK:nkin arkkariosastolla, myös täällä palautusta ennen tehdään töitä yötä päivää, vaikka meilläkin aikaa oli parisen viikkoa enemmän sikainfluenssan takia (jotain hyvää siitäkin!). Sofin kotona päivällinen oli aina katettu klo 21.00 ja muutenkin puitteet erinomaiset, joten kokemus oli valvomisesta huolimatta hieman erilainen, kuin Otaniemessä vietetyt unettomat yöt. Tosi harmi, että tulevalla lukukaudella tiemme eroavat näiden tyttöjen kanssa (koulutöiden parissa), koska heillä jäljellä on enää viimeinen arkkitehtuuriprojekti ennen valmistumista. Itse otan luultavimmin jonkin projektin maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmasta, mikä tulee varmasti olemaan mielenkiintoista..

Camila, Analia ja Sofie

Analia pienoismallin kimpussa

Kiitos Kimmo, vanha mac toimii kuin unelma

Palautuspäivä, valmiit planssit (2 x 1m x 2m) pöydällä

Muuten elämä on jatkunut samoissa merkeissä eli ratsastellen ja nytkun minulla on ollut enemmän aikaa, olen käyttänyt sen hyvin hevosten kanssa. Nyt kun ratsastan tallin johtajan nuoria hevosia, on joka päivä yhtä jännittävä. Kaksi tärkeintä nuorta projektiani ovat Bailen ja Donatello, jotka molemmat 3,5 vuotta, mutta uskomattoman kypsiä ollakseen ihan varsoja vielä. Täällä hevosia aletaan ratsastamaan paljon aikaisemmin, kuin Suomessa. Olen aivan rakastunut näihin kahteen, jotka joka toinen päivä käyttäytyvät hyvin ja joka toinen haluavat heittää minut selästään, jossa ovat onnistuneetkin muutaman kerran viime viikkojen aikana. Näiden kahden ja muutaman muun lisäksi ratsastelen edelleen Trueta, jonka kanssa meillä olisi ensimmäinen kouluratsastuskilpailu ensi lauantaina. Finn jo lähettikin minulle kilpailutakin (joka ei kyllä vielä ole saapunut...) ja kaikki olisi muuten valmista, mutta kuinka ollakaan, viime sunnuntaina True oli satuttanut jalkansa estekilpailussa (toinen vuokraaja hyppää sillä). Nyt sitten odottelen eläinlääkärin tuomiota, pääsemmekö kilpailemaan vai ei. Harmi juttu, mutta näitä sattuu hevosten kanssa.. Liityin jäseneksi Club Aleman de equitacioniin, koska pikkutallimme kenttä on käynyt liian ahtaaksi tallin ainoalle kouluratsastajalle. Siellä pääsemme harjoittelemaan kouluradalla ja ennenkaikkea käyttämään maneesia sateen sattuessa.

Kaisa ja True, harjoitukset kouluradalla, ehkä joku päivä vielä kilpailemaan..

Kylmät ilmat ovat nyt vähän hellittäneet viime viikosta ja kevättä kohden mennään. Itselläni on muutaman viikon päästä tiedossa varmaa hellettä, tosin ei täällä Buenos Airesissa ; ) Vähäksi aikaa jätän hevoset muiden hoitoon ja suuntaan Hawaille ja New Yorkiin erään ystäväni kutsumana. Lentolipussa lukee 24.8 BA-Miami-Los Angeles-Hawai ja sieltä 2.9 New Yorkiin US-openin tennisturnausta ja fashion weekia katsomaan! 15.9 paluu BA:han. Niin sitä mennään kohti seikkailuja : )

Onnellinen kameranomistaja

Hengissä ollaan ja terveenä! Sikainfluenssan takia lähes kaikki julkiset palvelut (yliopisto mukaanluettuna) on suljettu, mutta itse olen pysynyt terveenä, ratsastellen (joka päivä 2-3 hevosta ja nykyään siitä maksetaan minulle) ja opiskellen. Ensi viikolla palautamme proyecto urbanon harjoitustyön, jonka jälkeen pääsen noin kuukauden lomalle opinnoista. Jos joku ei vielä tiedä, niin vaihdoin siis paluuni ja jään tänne jouluun saakka. Suurin syy tähän päätökseen ovat hevoset, jotka ovat ihanasti täyttäneet elämäni ja tietysti ajatus odottavasta lämmöstä ja keväästä Buenos Airesissa : )

Lupaan kirjoitella lisää ensi viikon jälkeen, kun proyecto on paketissa. Tässä vähän kuvasaldoa viime viikoilta. Kiitos tuhannesti kaikille projekti "kamera Kaisalle Argentiinaan" osallistuneille ja Finskille ratsastushousuista!

Kaikki hyvin taalla

Hei vaan! Tassa on hieman aikaa vierahtanyt, etta olen paassyt koneelle rauhassa istumaan ja blogia paivittamaan. Siella oltiin ehditty jo vahan huolestuakin, mutta voin kertoa, etta taalla kaikki on hyvin, vaikka menossa olenkin ollut ja hieman hankalasti tavoitettavissa aika ajoin. Talla kertaa kirjoitan tasta meidan olohuoneen koneelta, joten en voi kayttaa kaikkia suomalaisia vokaaleja, pahoittelen.

Tytot lahtivat jo pari viikkoa sitten, jonka jalkeen kaytannossa katsoen istuin kolme yota ja paivaa historia urbana de buenos aires:n harjoitustyota tehden. Naiden paivien jalkeen olin aika loppu ja opiskelukaveri sanoi, etta naytin silta, kun olisin turpaan saanut mustine silmanalusineni. Olen miettinyt taallaoloani, sen tarkoitusta, sita mita haluan tehda taalla ja lopulta tullut siihen tulokseen, etta yliopisto vie liikaa aikaa kaikelta muulta kivalta. Ainoa tapa, miten voin helpottaa tilannetta, on jattaa jokin kurssi pois ja niinpa sitten teinkin - lopetin historiankurssin, jonka tehtavat alkoivat kayda koko ajan tyolaammiksi. Se oli myos ainoa, joka ei minua suoranaisesti palvele samalla tavalla, kuin esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kurssi. Kerroin aikeistani professorille, joka kirjoitti minulle takaisin piiitkan mailin, jossa pyysi minua harkitsemaan, jatkamaan, lupasi auttaa ja sanoi, etta olen hyva oppilas (!) , mutta olen paatokseni tehnyt - viimeiset kuukaudet taalla aion tehda asioita, joista nautin eniten, ja niihin ei kuulu historiantutkimukset.

Yksi epaonninen asia tapahtui tyttojen taallaoloaikana: kamerani varastettiin :( Pahinta on tietysti, ettei tytoille jaanyt yhtaan lomakuvaa parin viikon taallaolostaan..
Olen ollut aika hukassa ilman kameraa pari viikkoa, koska kannoin sita mukanani aina ja koulutehtaviini tarvitsen myos kameraa viikoittain. Viime viikonloppuna menin etsimaan uutta kameraa, mutta tulin siihen tulokseen, etta olisi jarjetonta ostaa se taalta.. Hinnat ovat vahintaan kolmasosan kalliimpia, kuin Suomessa ja valikoima surkea (esimerkiksi sita Ixusta, joka minulla oli, ei ole saatavilla). Onneksi Anibal lupasi lainata minulle omansa viimeisiksi kuukausiksi ja ostan sitten uuden lentokentalta tai Suomesta.

Niin, viimeiset kuukaudet ovat kaynnistyneet.. Suomeen paluu on siis edessa elokuun lopussa ja henkisesti olen jo alkanut vahan totuttautumaan tahan ajatukseen. Kova ikava on teita kaikkia siella ja olen onnellinen etta viimein paasen tapaamaan pikku-Juulian, nakemaan miten Niila on kasvanut, tapaamaan kaikki kaverit ja perheenjasenet siella, kouluun, toihin.. Mutta samalla ajatus paluusta ahdistaa. Vasta nyt tuntuu silta, etta olen paassyt sisalle tahan kulttuuriin, saanut aitoja ystavia ja loytanyt paikkani taalla. Tallilla ratsastan talla hetkella paivittain, neljaa hevosta (!) ja kaytannossa katsoen siita on tullut toinen koti. Olen saanut siella lempinimen ´la máquina´ ratsastustaijoneni ansiosta :D Vaikea ajatella, etta siella Suomessa on talla hetkella kesa. Taalla ilmat ovat kylmenneet ja vaikuttaa silta, etta kunnon talvi on tulossa, tai ainakin tuntuu silta 4 lampiman kuukauden jalkeen. Palelee kamalasti kokoajan! Se on varmaa, etta jonkinlainen kulttuurishokki on edessa syksylla ja tarvitsen teidan tukeanne siita ylipaasemiseksi :) . Nyt aion kuitenkin keskittya taalla olemiseen, tehda kivoja asioita, saada kunnialla paatokseen proycto urbanon (jonka ansiosta elama ei kay liian helpoksi..) ja 3dmax-kurssin ja elokuussa uhmata dengue-epidemiaa ja matkustaa pohjoiseen. Ja tanaan juhlimme Valerian 30v-synttareita :) Tilasin hanelle tyttojen mukana kirjoja Suomesta lahjaksi (Valeriahan on opiskellut suomen kielta ja haluaa Suomeen opiskelemaan) ja lisaksi menemme ratsastamaan iltapaivalla.

Toivotan ihanaa kesaa sinne!

Vieraita : )

Viime lauantaina olin leffassa Valerian kanssa (suomalainen Tummien perhosten koti btw) ja sinä aikana puhelimeen oli tullut 10 puhelua ja viesti Vanessalta missä olen, kun minua ei kuulemma oltu nähty kotona 3 päivään. Olen siis ollut taas menossa: yliopistolla, ratsastamassa, välillä käynyt kotona vaihtamassa vaatteita tai nukkumassa vähän ja mennyt. Aika vaan menee niin nopeasti, enkä välillä huomaa, että olen lähtenyt kotoa klo8 aamulla ja kun palaan, kaikki ovat jo nukkumassa. Sitten kun kerran parissa viikossa on ilta, ettei tarvitse tehdä mitään ja voin makoilla sohvalla kotona, katsoa jotain hölmöä elokuvaa telkkarista ja viettää aikaa kämppisten kanssa, olen aika tyytyväinen.

Yliopisto kävi pari viikkoa sitten jotenkin ylivoimaisen raskaaksi. Väsyin totaalisesti proyecto urbanon jokaviikkoisiin esityksiin ja historiankurssin kirjoitustehtäviin, jotka tietysti vievät minulta hieman enemmän aikaa, kun espanjankielisiltä opiskelijoilta. Välillä turhaudun, kun en ymmärrä täysin esimerkiksi jotain tehtävänantoa tai kun ryhmäläiseni puhuvat ja puhuvat nopeasti, en saa puheenvuoroa (uskokaa tai älkää), tai en ymmärrä kaikkea, haluan osallistua, mutta en jaksa kokoajan kysyä, voitaisiinko asia selittää uudestaan. Joskus huomaan ryhmätyössä, että nyt ollaan menossa täysin metsään, mutta en jaksa puuttua asiaan, koska asian selittäminen olisi todella vaivalloista.. "Avauduin" pari viikkoa sitten ryhmälleni tästä asiasta (en siis sittenkään voinut jättäytyä taka-alalle ;) ja tilanne on nyt kohentunut huomattavasti - ilma on puhdistettu. Joudumme käytännössä katsoen tekemään kaikki harjoitustyöt luentojen ja "harjoitusten" ulkopuolella, mikä on minusta hieman omituista ja tekee kursseista todella työläitä. Saman ryhmän kanssa tulee siis vietettyä aikaa ja olemme nähneet toistemme huonot ja hyvät päivät. Päätin myös, että enää en ota koulutöistä stressiä. Kuulin, että kurssit jatkuvat elokuun alkuun saakka, joten talvilomani jää olettaani lyhyemmäksi ; ) Aion siis nauttia joka hetkestä siihen asti, että elokuun lopussa palaan Suomeen.

Hanna ja Petra saapuivat ilokseni sunnuntai-iltana. Olen saanut hyvän tekosyyn syödä ulkona joka ilta ensimmäistä kertaa kuukausiin, lintsata vähän koulusta ja tehdä kaikkea kivaa, mitä ei enää tule tehtyä. Kävimme mm. milongassa tanssimassa tangoa tiistai-iltana (ja todella otimme tanssitunnin ja tanssimme koko illan!). Eilen kävimme ratsastamassa. Tytöt molemmat onnistuivat  unohtamaan kameransa kotiin, joten minä lainasin omani heille matkaan Uruguaihin Montevideoon, jonne lähtivät tänä aamuna. Ensi viikolla luvassa on lisää kaupunkiin tutustumista ja (hyvässä tai pahassa) ikimuistoinen suomalainen illallinen täällä Palpalla, jonne majoitan tytöt viimeisiksi öiksi. Laitan sitten kuvia, kun saan kamerani takaisin : )

Mi familia argentina

Barbara ja Lucile (France), Kaisa (Finland), Lety (Argentina), 

David (Scotland), Merel (Holland)

Merel, Kaisa, Barbara, David, Ruben (France), Lucile, 

Marion (France), Vanessa (Uruguay)

P.S. Paranin jo! :D